Quantcast
Channel: Uutiset
Viewing all 2336 articles
Browse latest View live

Mitä tapahtui Bruce Willisille

$
0
0

Toimintapaukku The Expendablesin toinen jatko-osa, joka "yllättäen" kantaa nimeä The Expendables 3, sai joitakin tunteja sitten virallisesti yhden uuden kuulun näyttelijän lisää mm. Sylvester Stallonen, Mel Gibsonin, Dolph Lundgrenin ja Jackie Chanin rinnalle. Sylvester Stallone on ilmoittanut Twitterin välityksellä Harrison "Indiana" Fordin liittyvän elokuvan äijäkööriin. Samalla Stallone tiedotti Die Hard -veteraani Bruce Willisin hypänneen projektista ulos. Stallonen viimeisin twiitti on yleisesti tulkittu eri uutissivuilla selitykseksi Willisin lähdölle:

"AHNE JA LAISKA …... VARMA RESEPTI URAN TUHOAMISEEN"

Harrison Ford ei korvaa Willisiä Access Hollywoodin mukaan pomomies Churchin osassa, vaan hänelle luodaan aivan toinen hahmo. Onko Ford yksi leffan pahiksista, kuten Mel "Mad Max" Gibsonin on uumoiltu olevan, siitä ei ole vielä virallista tietoa. Siinä missä Ford on palaamassa myös Tähtien sodan Han Soloksi sitten 1980-luvun tai jopa Matrix-stara Keanu Reeves on vihjannut uusivansa kasari-/ysärikulttihitti Bill & Tedin Tedin roolin tulevaisuudessa, Bruce Willis on viime aikoina näyttänyt toisenlaista esimerkkiä keskellä Hollywoodin kovaa kilpailua.

Huonoksi sekä kriitikoiden että yleisön keskuudessa havaittu viimeisin Die Hard -raina, A Good Day to Die Hard, sekä Willisin antamat haastattelut toimintakomedia Redin jatko-osa Red 2:n osalta kertovat omaa kieltään näyttelijän tilanteesta. Ammattilaiseksi hän on ollut harvinaisen selvästi väsähtänyt mm. elokuvansa promoamiseen. Toisaalta vika ei ole yksin Willisissä - maailma on täynnä tylsiä ja mielikuvituksettomasti kirjoitettuja käsikirjoituksia sekä haastatteluja, joita tietyn statuksen omaavien tähtien odotetaan kestävän loputtomiin. Tällä menolla miehen motivaatio tuskin kovasti kohenee, sillä kuten on kerrottu, Die Hard -leffasarjan kuudes osa on jo tekeillä, eivätkä jatko-osat tunnetusti määränsä myötä yleensä parane. Ehkä kunnon breikki musiikin pariin auttaisi tähteä?


Kuva: Future Film/ The Expendables 2


Palvelukseen halutaan: Batman

$
0
0

Lepakkomiehen seuraavaa maailmanlaajuista elokuvaesiintymistä saadaan vielä odotella, sillä Warner Brosin toimintafantasioista Man of Steel -rainan jatko-osa valmistunee 2015 ja useamman supersankarin yhteiselokuva Justice League on aikataulutettu vuodelle 2017. Batmanin viittaa sovitellaan silti jo ahkerasti monen harteille. Christopher Nolanin The Dark Knight -trilogiassa osassa nähty Christian Bale ei edelleenkään ole ilmaissut suostuvansa rooliin neljättä kertaa, vaikka yleisössä sitä toivottaisiinkin.

Balea ei osaan saa välttämättä edes rahalla, vaikka jotkin lähteet ovat niin jo ehtineet väittää. Mm. Digital Spy on huomioinut (epävirallisen) paljastuskirja Beyond Batmanin väitteen, että Warner Brosilla oltaisiin valmiit maksamaan Balelle jopa 50 miljoonaa dollaria eli Bruce Waynen käsikassan verran, jotta näyttelijä heiluisi lepakkomiehenä jälleen. Kirjailija Vincent Russel ei kuitenkaan sano teoksessaan, että mitään tällaista yhtiön ja näyttelijän välillä olisi jo sovittu.

Kuka siis Balen tilalle, jos hän ei vastaa lepakkosignaalin kutsuun? Viimeisin huhumyllyyn heitetty nimi on Daily Express -julkaisun mukaan Orlando Bloom (Taru sormusten herrasta -elokuvat).

Yllätysnimi Bloom on julkaisun nimettömän tietolähteen mukaan nyt vahva ehdokas Teräsmiestä esittävän Henry Cavillin rinnalle seuraavaan Man of Steel -leffaan. Tässä vaiheessa kukaan ei ole vielä koe-esiintynyt roolia varten, mutta tuotantoyhtiön etsiessä n. 40-vuotiasta Batmania Bloom (36 v.) sopisi ainakin ikähaarukkaan - mitä muuta studiopomot haluavat, se on kiehtova mysteeri. Aiemmin mm. Huffington Post on pyöritellyt Batmaniksi Batmanin paikalle Armie Hammeria (The Lone Ranger), Josh Brolinia (W.), Ryan Coslingiä (Drive) sekä Joseph Gordon-Levittiä (Yön ritarin paluu). Heistä Hammer on jo todennut kuitenkin brittiläiselle Metrolle, etteivät supersankariroolit oikeastaan häntä kiinnosta ja lisäksi Hammerin osakkeet laskivat The Lone Rangerin flopattua lippuluukuilla.


Kuva: Z.E

Festivaali piuhan päässä

$
0
0

Viime vuonna ensimmäistä kertaa kokeiltu Venetsian biennaalin web-teatteri saa jatkoa. Muustakin kuin amerikkalaistuotannosta kiinnostuneet voivat sen ansiosta seurata biennaalin elokuvatarjontaa verkon kautta vaikka omalta kotisohvalta. Web-teatterin lipunmyynti avattiin eilen.

Arvostetun taidetapahtuman elokuva-annista nettikatseluun on tarjolla vain 15 teosta, joihin valitettavasti eivät kuulu Terry Gilliamin tuore tieteisleffa The Zero Theorem ja animen suurnimi Hayao Miyazakin lentokone-elokuva The Wind Rises eli Kaze tachinu. Ne ovat nähtävänä vain biennaalin maaperällä. Verkkokatseluun ovat saatavilla kuitenkin japanilaisista verikekkereistä kiinnostuneille Why Don't You Play in Hell (Jigoku de naze warui, ohj. Sono Sion), kadonnutta äitiään etsivien meksikolaispoikien matkakertomus The Life After (La Vida después, ohj. David Pablos), pikkubudjetilla luotu bangkokilaistytön elämänkuvaus Mary is Happy, Mary is Happy (ohj. Nawapol Thamrongrattanarit) ja ranskalainen poikaprostituutiota käsittelevä Eastern Boys (ohj. Robin Campillo) - muut festivaalin nettiteatterin elokuvat löydät biennaalin sivuilta.

Lento- ja normaaliteatterilippujen sekä hotellimaksun sijaan biennaalin web-teatteria käyttävä maksaa vain 4 euroa elokuvalta, eli lysti on halpaa. Jotta leffan katselu tällä tavoin onnistuisi, pitää käytössä olla tapahtumasivujen määrityksen mukainen tietokone (jos näet tämän videon, tietokoneesi sopii), rekisteröityä lipunmyyntisivulle ja muistaa olla kotikatsomossa näytöksen aikaan, sillä jokainen web-teatterin elokuva esitetään vain yhtä aikaa kyseisen elokuvan festivaalinäytöksen kanssa. Huomaa myös, että festivaalinäytökset on ilmoitettu biennaalin sivuilla Italian ajassa, josta Suomi on tunnin edellä.


Kuva: la Biennale di Venezia

Älä usko näkemääsi

$
0
0

HBO:n tuottama kehuttu ja suosittu fantasiasarja Game of Thrones saattaa näyttää monen muun nykytuotannon tavoin siltä kuin sitä olisi kuvattu aidosti olemassa olevissa rakennuksissa ja maisemissa. Vaikka kuvauspaikoiksi haetaan korskeita metsiä, komeita linnoja ja avaria aukeita, tehostefirmojen apu on myös tv-sarjojen tekijöille merkittävää. Game of Thronesin kulissien takaa paljastuu SpinVFX-efektipajan tuoreessa videossa paljon jippoja, joita kirjailija George R. R. Martinin sekä tv-sarjan luojien David Benioffin ja D. B. Weissin tarinan imussa ei ehkä tule ajatelleeksi.

Kuten tämäkin video todistaa, parhaimmillaan efektipajojen työnjälki hämää katsojan uskomaan, että kuvauksiin on kustannettu armeijan verran avustajia ja meri on tyrskännyt juuri tunnelmaan sopivasti valtavan kivimuurin edustalla. Myös Max Payne -elokuvaa ja Borgiat - maan ja taivaan valtiaat -sarjaa luonut SpinVFX vastasi mm. Game of Thronesissa nähtävän suuren jääseinämän rakentamisesta todellisen näköiseksi. Studioon rakennettua kiipeilyseinää pitkin eteneviä näyttelijöitä on turvallisempaa kuvata kuin samaa tilannetta todellisissa vuoristo-oloissa, ja se on myös halvempaa, mistä antaa osviittaa Neo Mammalian Studiosin ja paydayloan.co.uk:n graafinen budjettivertailu.

Game of Thronesin kolmatta kautta varten tehtiin yli 200 erikoisefektiotosta, jotta Martinin kirjojen tunnelma saataisiin mahdollisimman täydellisesti myös tv-ruutuihin ja näytöille. Sarjan vaikutusta saatiin hiljan todistaa Digital Spyn mukaan myös Venäjällä, jossa näyttelijä Emilia Clarken kuvaa käytettiin hänen tietämättään paikallisen poliitikon mainoskampanjassa. Kampanjan kuvassa Clarke on nimetty Anyaksi, joka ei enää pelkää rikollisuutta öisillä kaduilla. Mainoksen efekti lässähti, kun Game of Thrones -fanit tunnistivat Anyan Clarkeksi ja alkoivat levittää tietoa eteenpäin. Suomessa sarja jatkuu ilmaiskanavista YLE TV2:lla ensi tammikuussa.


Kuva: SpinVFX

Cotillard lady Macbethiksi, Eastwood ehkä Spielbergin tilalle

$
0
0


Ihastuttavaa laulaja Édith Piafiakin tämän elämänkertaelokuvassa näytellyt Marion Cotillard eläytyy ensi vuonna Shakespearen pahamaineiseksi lady Macbethiksi. Hän astuu rooliin toisen kuulun näyttelijän tilalle. Näyttelijä-ohjaaja Clint Eastwood puolestaan on neuvottelemassa työstä, josta elokuvabisneksen kultasormena tunnettu Steven Spielberg luopui pari viikkoa sitten - DigitalSpyn sanoin budjettineuvottelujen kariuduttua Warner Brosin kanssa. Warner Bros. kaavailee saavansa Eastwoodin avulla tosipohjaisen American Sniper -rainan pakettiin pikemmin ja pienemmin kustannuksin.

The Hollywood Reporterin mukaan ranskalainen Cotillard korvaa Natalie Portmanin Michael Fassbenderin esittämän Macbethin rinnalla. Tämän Macbeth-leffan ohjaa australialainen Justin Kurzel, jonka filmografiasta ei vielä löydy brutaalin sarjamurhaajatarina Snowtownin lisäksi paljon muuta. Macbethin sisältöä ajatellen se on kuitenkin lupaava alku. Uuden Macbeth-version on etukäteen huhuttu sisältävän mm. merkittäviä taistelujaksoja. Elokuvan tuottajat, Iain Canning ja Emile Sherman ovat miehet Oscar-palkitun Kuninkaan puheen ja Michael Fassbender -draama Shamen takaa.

Toisen muutosten kourissa olevan uutiskohteemme, American Sniperin, pääosaa ja samalla elokuvan yhden tuottajan roolia pitää hallussaan Bradley Cooper (Unelmien pelikirja). Cooper esittää tällä haavaa ensi-iltakalenterissa vuoteen 2015 aikataulutetussa American Sniperissä Chris Kylea, Yhdysvaltain merivoimien sala-ampujaa, jonka muistelmiin elokuva myös perustuu. Screenrant.comin mukaan ennen veteraaniohjaaja Eastwoodia projektin luotsiksi haikailtiin myös Unelmien pelikirjan käsikirjoittaja-ohjaaja David O. Russellia. Russellilla ei kuitenkaan ollut tarpeeksi kiinnostusta tähän projektiin ja ohjaajahaun pitkityttyä tuotantoyhtiö toivoo vähistä otoistaan tunnetun Eastwoodin olevan henkilö, joka saisi elokuvan kuitenkin valmiiksi alkuperäisessä aikataulussa.


Kuva: Bruno Calvo, 2007 (Pariisin varpunen)/ Warner Bros, 2009 (Cran Torino)


Ben Affleck on Batman, mutta...

$
0
0

Viikon iso paukku tuli torstaina tuotantoyhtiö Warner Brosilta, joka ilmoitti näyttelijä ja ohjaaja Ben Affleckin (mm. Argo, Pearl Harbor) olevan seuraava Batman eli rahamies Bruce Wayne. Tieto aiheutti ympäri internetiä sangen kuumia tunteita; Twitteriin ilmestyi jo pienen ajan sisällä huikea määrä negatiivista palautetta #BetterBatmanThanAffleck- ja #Batfleck-tunnisteiden alle. Lisäksi tätä kirjoittaessa esimerkiksi Varietyn"Onko Ben Affleck oikea valinta näyttelemään Batmania" -äänestykseen vastanneista 102 749:stä 76,78% on vastannut kysymykseen kieltävästi.

Twiittauksissa Batman-uutisesta on kirjoitettu mm. seuraavaa:

@frankieboyle: "Isänä minun täytyy mennä katsomaan jokainen supersankarielokuva. Ben Affleckin roolittaminen on oikeastaan saanut minut rakastamaan lapsiani vähemmän."

@jl8897: "EEEEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!"

@aaroncomedian: "Obama tapaa tänään kansallisen turvallisuustiimin keskustellakseen Syyriasta ja, luultavasti myös, #Batfleck:istä."

Kahdesta Oscaristaan ja Golden Globestaan (Argo, Will Hunting) huolimatta Affleck tunnetaan monella taholla yhä myös maailman huonoimmaksi kutsutusta rikoskomediasta Gigli - rajua rakkautta. Tosin siinä hän näytteli vain pääroolin, Martin Brestin vastatessa elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta sekä suuren tiimin vastatessa muusta projektiin liittyneestä. Lisäksi Affleckin näyttelijäuran edellinen supersankarielokuva, sokean lainpuolustaja Daredevilin nimikkoraina, on Rotten Tomatoes -sivuston huonousasteikolla mädän puolella 45/100 tuloksellaan.

Aiemmin Warner Brosin kerrottiin etsivän juuri 40 vuoden kieppeillä olevaa näyttelijää Christian Balen (Yön ritari -trilogia) tilalle, mutta ikäryhmään sopivan Ben Affleckin nimi ei ollut ollenkaan mukana julkisilla suosikkilistoilla. Tuotantoyhtiön puolelta Affleckin valitsemista on perusteltu nyt seuraavasti:
"Me tiesimme tarvitsevamme tavallisesta poikkeavan näyttelijän yhdeksi DC Comicsin suosioltaan pitkäikäisimmistä supersankareista ja Ben Affleck todella sopii siihen osaan."

Leffan ohjaava ja sen tarinasta osittain vastaava Zack Snyder (300, Man of Steel) puolestaan on todennut:
"Ben tarjoaa kiinnostavan vastapainon Henry [Cavillin] Teräsmiehelle. Hänellä on kykyä luoda monikerroksinen muotokuva miehestä, joka on Clark Kentiä vanhempi ja viisaampi ja on rikollisuutta vastaan taistellessaan saanut enemmän arpia, mutta omaa lisäksi miljonääri Bruce Waynen koko maailman muistaman charmin."

Affleck (s. 1972) ja Cavill (s. 1983) ovat ikävuosiensa mutta myös työhistorioidensa puolesta sopiva pari elokuvantekijöiden luonnehtimaan asetelmaan. Cavillin aiempiin roolitöihin kuuluu mm. sivuosa Tähtisumua-fantasiaelokuvassa ja Tudors-sarjan kuninkaan lojaali herttuaystävä. Hän on alalla vielä kohtalaisen tuore kasvo, eikä hän ole ehtinyt ryvettyä missään liemessä pahasti, kuten ei oikeastaan ole Teräsmieskään.

Jo 1980-luvulla näytelleellä Affleckilla puolestaan on taustallaan sekä hittejä että huteja pitkältä aikaväliltä, mutta mikään huti - edes Gigli - ei ole ollut niin paha, että hän olisi sen myötä kadonnut julkisuudesta täysin tai juuttunut huonojen projektien rämeikköön. Kuten Batman, hän on saanut rökityksen, mutta pystynyt sen jälkeen kampeamaan itsensä jaloilleen. Ulkoiselta habitukseltaan Affleck täyttää uuden roolin vaatimukset monia ikäisiään paremmin. Eräällä tapaa Affleckin roolittamista Batmaniksi voisi verrata tapaukseen Iron Man: näyttelijä Robert Downey Jr:n julkisuuskuva, johon liittyvät huumeinen menneisyys, raitistuminen ja rooliin sopiva ego, ovat olleet toimiva osa Iron Man -elokuvien markkinointia mutta erityisesti myös hänen uskottavuuttaan roolissa.

Roolituksen osalta Man of Steelin jatko-osa Batman vs. Superman ei näin ollen välttämättä ole epäonnistunut - elokuvahan on tulossa teattereihin vasta 2015, joten kaikki arvostelu on tässä vaiheessa kuvitelman pohjalta tehtyä. Batfleck-myllytyksen keskellä ajankohtaisempi pelonaihe on tällä hetkellä elokuvan käsikirjoitus. Sitä ohjaajan kanssa hahmotellut David S. Goyer (mm. Christopher Nolanin Yön ritari -trilogia, Da Vinci's Demons -sarja) on paljastanut Comic-Con-tapahtumassa ComicBookMovie.comille, että Man of Steelissä tapahtuneen Teräsmiehen ja kenraali Zodin välisen konfliktin jälkipuinti tulee olemaan osa uutta elokuvaa.
"[Teräsmies] ei ollut vielä [Man of Steelissä] täysin kehittynyt. Meidän pitää käsitellä sen vaikutuksia seuraavassa elokuvassa", Goyer kertoi.

Comic-Conissa Goyer ei vielä ollut aivan varma, olisiko elokuvan nimi kuitenkin Superman vs. Batman. Versus- eli vastaan-asetelma on kahden oikeudenpuolustajan välillä joka tapauksessa kysymyksiä herättävä ajatus. Muuta uudesta käsikirjoituksesta ei juuri ole puhuttu.


Kuva: SF Filmi (elokuvasta Jätä se!, 2009)

Uhrijuhla tulee taas

$
0
0

Kauhuklassikoiden ystäville kiinnostavia uutisia: alkuperäisen The Wicker Man- eli Uhrijuhla-elokuvan ohjaaja Robin Hardy on lupaillut ScreenDaily.comille tekevänsä kulttirainalleen jatkoa. Hardy suunnittelee Wicker-elokuvistaan trilogiaa. Sarjan tulee päättämään elokuva, jonka aiheena ovat jumalat ja näiden viha.

Hardyltä on ilmestynyt vuonna 2011, 38 vuotta Uhrijuhlan jälkeen, toinen samaan sarjaan lukeutuva elokuva, The Wicker Tree. Myös alkuperäisen Uhrijuhlan juhlaväkeen kuulunut Sir Christopher Lee oli mukana tässä elokuvassa. Lokakuussa 84 vuotta täyttävä Hardy, joka on vain muutamaa vuotta Leetä nuorempi, pitää trilogiansa päätöksen kanssa nyt hoppua, sillä luonnollisista syistä hän tuskin olisi enää tekemässä sitä toisen 38 vuoden tauon jälkeen. Toivoisiko Hardy työskentelevänsä sarjansa päätösosassa jälleen legendaarisen Leen kanssa - sitä hän ei kertonut.

Ohjaajan visioissa on nyt tehdä säveltäjä Richard Wagnerin (mm. Valkyyria, Jumalten tuho) tyyliä kumartava elokuva, jahka hän ensin saa sille rahoituksen järjestettyä. Tämä Wrath of the Gods -niminen raina on tarkoitus kuvata ensi vuonna Skotlannin saaristossa. Hardy kertoi aikeistaan Uhrijuhlan 40-vuotispäivien kunniaksi julkaistavan Final Cut -version mainostamisen yhteydessä. Uhrijuhlan Final Cut -versio, joka sisältää muutaman minuutin aiemmin kadonneeksi luultua materiaalia, julkaistaan DVD:nä ja Blu-Raynä loppuvuodesta.


Kuva: StudioCanal

Vaviskaa viittamiehet: Dracula tulee

$
0
0

Viittaan verhoutuvien tyyppien vyöry valkokankaille ei näytä pysähtyvän. Myöskään vampyyriaihe ei näytä elokuvatuottajien silmissä vielä tyystin kuivahtaneelta, sillä nyt valkokankaille kaivetaan Draculaa arkustaan. Hollywoodin suurista studioista Universal Pictures on ns. lyönyt hynttyyt yhteen Legendary Picturesin kanssa tuodakseen myös tämän ilon kaikkien ulottuville.

Kahden suuren Hollywood-yhtiön Dracula-elokuva on jo kuvausvaiheessa, mutta Universalin ja Legendaryn yhteistyö tarkoittaa sitä, että projekti tulee todennäköisesti kasvamaan alkuperäisestä. Legendary sijoittaa nyt tehdyn sopimuksen myötä Universalin elokuviin heti alkuun 275 miljoonaa dollaria vuodessa, minkä ansiosta Universal pystyy Draculassakin panostamaan mahtavampiin puitteisiin, hienompaan CGI-antiin ja moneen muuhun osa-alueeseen lisää. CinemaBlendin mukaan tämän elokuvan tarina yhdistelee kirjailija Bram Stokerin luomusta ja Stokerin innoittajaa, tositarinaa prinssi Vladista.

Uuden Dracula-versioinnin ohjaa vuonna 2006 elokuvakoulusta valmistunut Gary Shore (joka on tehnyt esim. mainoksia Adidakselle) ja rainan on tarkoitus tulla ensi-iltaan ensi vuonna. Kreiviä itseään näyttelee Luke Evans (Fast & Furious 6, Titaanien taistelu). Huolimatta Shoren kokemattomuudesta pitkien elokuvien parissa alan suurvaikuttaja Variety on kutsunut tätä elokuvaa ensimmäiseksi korkean profiilin projektiksi Legendaryn ja Universalin välillä. Varietyn tietojen mukaan studiot aikovat myöhemmin tuottaa yhdessä myös Jurassic Park -elokuvien reboottauksen.


Kuva: Thecount68


Totoron luoja eläkkeelle

$
0
0

Venetsian filmifestivaaleilla parhaillaan nähtävillä oleva The Wind Rises eli Kaze tachinu jäänee japanilaisen animemestari Hayao Miyazakin viimeiseksi ohjaukseksi. Miyazakin kanssa Studio Ghibliä johtava Koji Hoshino kertoi Venetsiassa Varietylle, että mm. Liikkuvan linnan ja Naapurini Totoron ohjannut Miyazaki aikoo piakkoin ilmoittaa jäämisestään eläkkeelle. 72-vuotias mestari itse ei ollut matkannut Eurooppaan promoamaan elokuvaansa.

Miyazaki ilmoitti jo joitakin vuosia sitten luopuvansa ohjaamisesta, mutta tuolloin päätös ei pitänyt. Tälläkään erää hän ei Hoshinon sanojen mukaan ole jättämässä kuin pitkien animaatioiden kirjoittamisen ja ohjaamisen. Jatkossa Miyazaki toimiikin ehkä vielä Studio Ghiblillä pienemmissä projekteissa tai studion uuden sukupolven neuvojana.

Lukuisia menestyneitä anime-elokuvia luonut Miyazaki voitti Henkien kätkemä -seikkailulla Oscarin vuonna 2003, tehden samalla historiaa anime-ohjaajien keskuudessa. Hänen palkintokokoelmaansa kuuluu sen lisäksi Kultainen karhu Berliinistä, Kultainen leijona Venetsiasta ja lukuisia muita kunnianosoituksia sekä Aasiasta että muualta maailmasta. Mestarin uusimman ja vielä palkinnoitta olevan elokuvan kansainväliset levitysoikeudet ovat Disneyllä.

The Wind Rises, jonka Suomen ensi-ilta on yhä yhtä suuri mysteeri kuin elokuvan ensi-iltapäivät muuallakin (festivaaleja huomioimatta), kuvaa lentokonesuunnittelijan elämää ja rakkautta toisen maailmansodan kynnyksellä. Miyazaki, joka tunnetusti ihailee lentämistä ja lentokoneita, on näin ollen tuonut viimeisimpään animaatioonsa suosikkiteemojaan. Japanissa elokuva sai kesäkuisen ilmestymispäivänsä jälkeen Helsingin Sanomien mukaan ristiriitaisen vastaanoton sota-aikaan liittyvien tuntojen vuoksi.


Kuva: Thomas Schulz

Haamujengi-stara Lähi-itään

$
0
0

Näyttelijä Bill Murray ei ole helpoin palkattava, kuten mm. hänen vanha Haamujengi-kumppaninsa Dan Aykroyd on saanut tuta kolmannen Ghosbusters-elokuvan tiimoilta. Barry Levinson (Sademies, Wag the Dog - häntä heiluttaa koiraa) on kuitenkin tyyppi, jolle kävi Murrayn suhteen tuuri. EW kertoo ohjaajan saaneen Murrayn uusimpaan elokuvaansa Rock the Kasbah.

Rock the Kasbah on Mitch Glazerin käsikirjoittama kertomus loppuunpalaneesta musiikkimanagerista, joka hukkaa Afganistanissa passinsa, rahansa ja lähes kaiken muunkin ennen kuin törmää nuoreen laulajakykyyn. Epäonnen tölvimä manageri, jonka rooli on kuin Murraylle kirjoitettu, ottaa nuoren hoteisiinsa auttaakseen hänet The Afgan Star -talenttikilpailun voittoon. Mikäli Glazer onnistuu käsikirjoituksessaan vähintään yhtä hyvin kuin klassisessa Murray-elokuvassaan Haamujen kosto, luvassa lienee kelpo hauskaa.

The Hollywood Reporter tietää informoida, että Rock the Kasbahille haetaan kansainvälisiä levityssopimuksia Toronton filmijuhlien puitteissa. Sopimusten synnyttyä elokuvan ensi-iltapäivämääräkin tullee julki. Ennen Rock the Kasbahia Levinsonin piti ohjata Johnny Deppin tähdittämä gangsteriraina Black Mass, mutta Depp irroittautui projektista palkkioon liittyneistä syistä. Bill Murray puolestaan kuvaa käsikirjoittaja-ohjaaja Ted Melfin kanssa komediaa St. Vincent, jonka pitäisi olla valmis ensi vuonna. Koomikko on sen viinaan, naisiin ja uhkapeleihin mieltynyt nimihenkilö.


Kuva: Tony Shek

Peli, josta EI tule elokuvaa

$
0
0

Jos kuulut heihin, joiden mielestä Tomb Raider -leffat, viimevuotinen Battleship- ja traileriksi asti visioitu Tetris-elokuva ovat jotakin elämää suurempaa, et luultavasti tykkää tästä uutisesta. Peleistä Red Dead Redemption ja L.A. Noire vastaava Rockstar Games -yhtiö on ilmoittanut perustajajäsenensä Dan Houserin suulla, ettei yhtiön menestyneimpiin kuuluvasta pelisarjasta ole tulossa elokuvaa. Kyseinen pelisarja on Grand Theft Auto, eli GTA, jonka viidennen osan markkinoinnin yhteydessä Houser paljasti tämän tiedon.

GTA voisi juonensa puolesta osaavissa käsissä kääntyä onnistuneeksikin toimintaelokuvaksi: sen pelaaja suorittaa häikäilemättömiä tehtäviä rikollispomolle päästäkseen pelissä eteenpäin. Alamaailmaan liittyvän ideansa takia GTA on myös kielletty alaikäisiltä. Houser myöntää The Guardianille antamassaan haastattelussa, että yleisesti elokuvan tekeminen on arvostettua, mutta GTA:n kohdalla leffaksi kääntäminen ei vain tunnu tarpeeksi hyvältä ajatukselta.

- Meille on tehty tarjouksia, useastikin, mutta niissä ei ole ikinä ollut vetovoimaa. Rahaa ei ole koskaan ollut riittävästi, jotta olisimme olleet valmiit ottamaan riskin kruununjalokivemme suhteen, Houser toteaa.

Hän lisää kuitenkin, että Grand Theft Auto voisi toimia paremmin TV-sarjana, mutta:

- Ajattelen sittenkin, että menettäisimme siinä liikaa, jotta sarjaa kannattaisi todella tehdä.


Kuva: Rockstar Games

Hannibal Lecterin toiset kasvot

$
0
0

Trilleriklassikko Uhrilampaat muistetaan erityisesti sekä Jodie Fosterin että Anthony Hopkinsin roolisuorituksista aloittelevana agentti Starlingina ja vangittuna tohtori Lecterinä. Aikanaan se oli vuoden paras elokuva ja toi molemmille näyttelijöille oman Oscarin. Uhrilampaista oli kuitenkin vähällä tulla aivan eri näyttelijöiden elokuva, paljastaa vanhan polven brittikonkari Derek Jacobi.

Jacobi, joka on nähty mm. Gladiaattorissa lukuisten BBC-sarjojen lisäksi, kertoo omaelämänkerrassaan As Luck Would Have It, että viimeisellä kierroksella Hannibal Lecterin rooliin olivat ehdolla Hopkinsin lisäksi hän itse sekä nyt jo moninkertainen Oscar-voittaja Daniel Day-Lewis. Mm. EW on aiemmin taas kertonut, että Michelle Pfeiffer (Batman - Paluu, Tähtisumua) oli ehdolla agentti Starlingiksi Jodie Fosterin sijaan. Jacob muistelee, että Starlingin esittäjän vastapuolelle haluttiin nimenomaan Iso-Britannian lavoilla, tv:ssä ja elokuvissa vaikuttanut kyky.

Daniel Day-Lewisin tulkinta ihmislihaan mieltyneestä tohtorista tai sensuellin Pfeifferin eläytyminen Starlingiksi olisivat taatusti tehneet Uhrilampaista nykyisestä poikkeavan elokuvan. Toisaalta, vielä erilaisempi leffa olisi varmasti ollut, mikäli pehmeästä äänestään tunnettu Jacobi olisi nähty tohtori Lecterinä. Jacobi, joka jäi maailmanlaajuisessa kuuluisuudessa Uhrilampaiden jälkeen Hopkinsin taakse, huomauttaa Hopkinsin omaavan kovemman katseen. Hopkins palasi sittemmin samaan menestysrooliin myös elokuvissa Hannibal ja Punainen lohikäärme.

Näistä kahdesta videosta näet sekä Day-Lewisin että Jacobin näyttelemistä. Olisiko toinen heistä ollut Hopkinsin veroinen tai jopa parempi, jää arvailujen varaan.

Derek Jacobi Kenneth Branaghin Hamletissa

Daniel Day-Lewis Martin Scorsesen Gangs of New Yorkissa


Lähde: The Guardian

Kuva: BVI Finland, Magamago80

Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää

$
0
0

Teini-idoli Justin Bieber käynnisti viime perjantaina huhumyllyn verkkoon jakamallaan kuvalla. Instagramissa julkaisemassaan kuvassa pop-tähti poseeraa nimikoitu Batman vs. Superman -käsikirjoitus kourassaan. Julkistusta seuranneissa kommenteissa popparin suurimpien fanien tunnot ovat olleet positiivisia, mutta Bieber on onnistunut kirvoittamaan kuvallaan myös kiljahduksia... kauhusta.

Jos Warner Brosin taannoinen ilmoitus Ben Affleckin palkkaamisesta Batmaniksi otettiin hahmon fanien parissa vastaan vastustusadressein ja kuin maansuruna, Justin Bieberin liittäminen samaan elokuvaan ei ole asiaa helpottanut. Mutta toisin kuin Batfleck-uutinen, Bieberin kuvajulkistus on todennäköisesti kuitenkin pelkkää hämäystä, eikä häntä siis tulla näkemään Robinina Ben Affleckin vierellä. Mm. sellaiset luotetut mediat kuin Variety ja The Wrap ovat arvelleet Bieberin saaneen nimikoidun Batman vs. Superman -käsikirjoituksen komediasarja Funny or Dien kuvauksia varten.

Funny or Die -sketsi on oikeaa elokuvaa perustellumpi vaihtoehto, sillä Bieber sisällytti komediasarjan nimen twiittaukseensa puuhailuistaan perjantaina. Myöskään mikään virallinen taho ei ole suoraan todennut, että Bieberillä olisi mitään roolia mainitussa supersankarielokuvassa. Kaiken huipuksi popparilla tuskin voisi vielä olla valmista Batman vs. Superman -käsikirjoitusta hallussaan, sillä ohjaaja-käsikirjoittaja Zack Snyder keskusteli vasta sen linjoista sarjakuvataiteilija Frank Millerin kanssa n. kuukausi sitten. Bieberin kuvaviesti on näin ollen samankaltaista vedätystä kuin brittikoomikko Simon Peggin (Shaun, kuolleiden kunkku) taannoinen "yhteiskuva" Ant-Manin rinnalla - innokkaimmat tulkitsivat tuonkin kuvan erheellisesti viestiksi tulevasta roolista.


Kuva: Warner Bros./ Batman & Robin

Pixarin dinosauruselokuva viivästyy

$
0
0

Viime kuussa Disneyn omistaman animaatiopulju Pixarin (Ihmeperhe, Toy Story-elokuvat, Up) uusimman projektin puolelta tuli ikävä tieto: ohjaaja Bob Peterson (Up - kohti korkeuksia) oli lähtenyt The Good Dinosaur -elokuvan tekijätiimistä. Nyt ikävät uutiset jatkuvat, sillä Petersonin jälkeen The Good Dinosaurin tekeminen viivästyy oletettua enemmän. Asiasta informoitiin eilen Blue Sky Disneyn virallisessa blogissa.

Alkujaan dinosaurusanimaation piti tulla ensi-iltaan jo vuoden sisällä, mutta Petersonia projektin puikkoihin seurannut John Lasseter (Toy Story, Autot) sekä Ed Catmull (Toy Storyn visuaalisten efektien tekijätiimistä) ovat päätyneet harkinnan jälkeen unohtaa kiireen. Yhtiön tiedotteista käy ilmi, että Peterson, joka vastasi osaltaan myös The Good Dinosaurin tarinasta, ei sillä saralla saanut Lasseteria ja Catmullia tyydyttävää lopputulosta aikaiseksi. Niinpä apatossauruksen ja pikkupojan ystävyydestä kertova raina siirtyy näillä näkymin vuoteen 2015, jolloin myös Nemoa etsimässä -elokuvan jatko-osa Finding Dory saa ensi-illan aiottua myöhemmin.

New Yorker muistuttaa, ettei tämänkaltainen ohjaajien vaihtelu ja päivämäärien siirtely ole Pixarille tavatonta. Esimerkiksi Urhea-animaation kohdalla tapahtui samankaltainen järjestely. Pixar-animaatioiden faneille uutinen on pettymys, sillä ensi vuonna hyppivästä lampustaan tunnetun yhtiön kokoillan elokuvia ei tule ensi-iltaan yhtään. Tuskaa lievittänee kuitenkin ehkä Angelina Jolien tähdittämä Disney-satuelokuva Pahattaresta, eli Maleficent, jonka Yhdysvaltojen ensi-iltaa on jopa aikaistettu parilla kuukaudella The Good Dinosaur -elokuvan aiempaan julkaisuajankohtaan, eli toukokuuhun 2014.


Kuva: Pixar

Manaajaa lietsotaan jälleen

$
0
0

Tarinan mukaan aaveiden kammoksuma Beetlejuice (eli Betelgeuse) ilmestyy, jos hänen nimensä lausutaan kolmasti. Tämän kalpean kulttihahmon nimi on selvästikin heitetty ilmoille jälleen, sillä useat eri lähteet Varietystä Deadlineen vahvistavat bio-manaaja Beetlejuicen paluun olevan tekeillä. Tim Burtonin (Saksikäsi Edward) ohjaajanuran alkuaikojen kauhukomedialle on suunniteltu jatko-osaa jo vuosia, mutta vasta nyt projekti on alkanut näyttää varsinaisia elonmerkkejä.

Ohjaaja Burtonin ystäväpiiriin kuuluva tuottaja-käsikirjoittaja Seth Grahame-Smith on The Wrapin mukaan saanut valmiiksi Beetlejuice 2:n käsikirjoituksen, jolla on Warner Brosin tuki takanaan. Jatko-osien suhteen yleensä nuivahko Burton on antanut ymmärtää olevansa kiinnostunut ohjaamaan kauhukomedialleen jatkoa. Tähän asti hänen on kuitenkin arveltu seuraavaksi tarttuvan fantasiaelokuvaan Miss Peregrine's Home for Peculiar Children. Sen pitäisi valmistua vuodelle 2015, joten Burtonin ohjaaman Beetlejuice 2:n ensi-iltaa pitäisi tällöin odottaa vasta neiti Peregrine-elokuvan jälkeen.

Alustavien tietojen mukaan estottoman manaajapersoonan alkuperäistulkki Michael Keaton on kiinnostunut muuntautumaan Beetlejuiceksi uudessakin elokuvassa. Beetlejuice 2, joka ei ennakkohuhuista huolimatta välttämättä sijoitu Havaijin lämpöön, toisi Keatonin yhteen Burtonin kanssa sitten vuoden 1992 Batman - paluun. Olisiko Beetlejuice 2:ssa sijaa myös joillekin ensimmäisen osan kauhutalon asukkaista, kuten Winona Ryderin esittämälle Lydialle, sitä tietolähteet eivät kerro.



Kuva: Warner Bros.


Batman-pahiksesta Elton Johniksi

$
0
0

Focus Features -yhtiön tuore tiedote vahvistaa kauan kiirineet huhut Elton John -elämäkertaelokuvan tiimoilta. Tom Hardy, jonka tunnetuimpiin rooleihin lukeutuu Yön ritarin paluun pahis Bane (kuvassa oik.), on valittu näyttelemään värikästä muusikkopersoonaa itseään. Elton Johnin suositulta kappaleelta nimensä lainanneen Rocketman-elokuvan ohjaa Michael Gracey, jonka aiemmat pestit ovat liittyneet visuaalisiin efekteihin eri elokuvissa ja tv-sarjoissa.

1960-luvulta asti musiikkimaailmassa vaikuttaneen Sir Eltonin uran varrelle mahtuu niin keikarirockia kuin ikimuistoisia balladeita, eli biisejä Crocodile Rockista Candle In The Windiin. Leffan, jonka käsikirjoituksesta vastaa Lee Hall (Billy Elliot, Sotahevonen), on kerrottu esittelevän muusikon koko tie lahjakkaasta lapsesta legendaksi asti. Monumentaalinen osa ei taatusti ole helppo, eikä Hardy ole välttämättä mies, jonka voisi ensimmäisenä kuvitella Elton Johniksi. Focus Featuresin toimitusjohtaja Peter Schlessel suitsuttaa brittinäyttelijää kuitenkin antaumuksella:

- Tomista on nopeasti tulossa yksi maailman monikasvoisimmista näyttelijöistä, ja kuten muutkin alansa huiput, hän on todistanut kykynsä muuntautua täysin siksi hahmoksi, mitä vaaditaan.

Laulaja-lauluntekijä Sir Elton John on omistautunut leffahankkeelle lupautumalla äänittämään sitä varten uudelleen useita hittejään. Näin ollen Hardylta ei ainakaan odoteta kykyä imitoida Sir Eltonin lauluääntä. Hardy sujahtaa Sacrifice -biisin kirjoittajan nahkoihin ensi syksynä, eli Rocketman saattaa olla odotettavissa elokuvateattereihin jo vuonna 2015.


Kuva: Richard Mushet, Warner Bros

Star Wars -käsikirjoittaja ulos projektista

$
0
0

Tähtien sota -elokuvien seuraavan osan tiimoilta kuuluu yllättävän hyviä uutisia. Sarjan seitsemättä osaa on valmisteltu kokolailla vuosi Star Wars -universumin luoja George Lucasin myytyä Darth Vaderin ja muut ikoniset hahmonsa Disneylle. Tähän asti paljon puhuttua jatko-osaa on kirjoittanut Michael Arndt (Little Miss Sunshine, Urhea), mutta nyt hänet on vaihdettu käsikirjoittajaan, jolle aihe on taatusti tutumpi. Arndtin korvaa The Hollywood Reporterin mukaan Lawrence Kasdan, joka nakutti käsikirjoitusta myös kehuttuun Imperiumin vastaiskuun.

Palkitun Arndtin lähtö projektista ei ole kirvoittanut esim. Lucasfilmin johtaja Kathleen Kennedyltä negatiivista sanaa. Starwars.com-sivustolla julkaistussa tiedotteessa Kennedy toteaa tämän tehneet loistavaa työtä tähän asti. Rivien välistä voi kuitenkin tehdä jotakin tulkintaa, sillä Kennedy kertoo myös seuraavaa:

- On hyvin vähän Larry [Kasdanin] kaltaisia henkilöitä, jotka ymmärtävät perinpohjaisesti sen tavan, millä Tähtien sota -tarina toimii, ja on vain uskomattoman hienoa saada hänet tiukemmin mukaan edesauttamaan tämä elokuva valkokankaalle.

Lawrence Kasdan, jonka meriittilistalle kuuluu lisäksi Indiana Jones -elokuvien ensimmäisen ja monesti parhaaksi tituleeratun osan käsikirjoitus, on tähän asti vain konsultoinut ohjaaja J.J. Abramsia ja muita seitsemännen Tähtien sodan tekijöitä. Hänen asemamuutoksensa ei kuitenkaan tarkoita, että Arndtin n. 40-sivuinen käsikirjoitusluonnostelma heitettäisiin suoraan roskiin. Tätä seikkaa puolustaa mm. se, että Starwars.com:in tiedotteessa mainitaan tärkeiden osa-alueiden - kuvauspaikkojen valinnasta roolitukseen ja puvustukseen - olevan jo hyvää vauhtia matkalla kohti valmista.


Kuva: LucasArt

Night Visions starttaa jälleen keskiviikkona 30.10.

$
0
0


Valtakunnan rehellisin kauhu-, kultti-, ja fantasiaelokuvaan keskittyvä Night Visions -festivaali palaa järisyttämään Helsingin perustuksia jälleen suurempana kuin koskaan! Helsingin Maximissa ja Kinopalatsissa keskiviikosta sunnuntaihin 30.10.-3.11.2013 järjestettävässä tapahtumassa nähdään yli 35 elokuvaa sekä festivaalin kunniavieraana itse Udo Kier (Andy Warhol's Blood for Dracula, Iron Sky). Festarin ehdottomimpien tärppien joukossa ovat muun muassa:

THE DYATLOV PASS INCIDENT (USA / Britannia / Venäjä 2013)
Tymäkällä kauhulla uraansa käynnistellyt Renny Harlin palaa juurilleen tositapahtumiin pohjautuvalla kauhutrillerillä. The Dyatlov Pass Incident saa Night Visionsissa Pohjoismaiden-ensi-iltansa. Näytökset Maximissa ke 30.10. klo 20.00 ja Kinopalatsissa la 2.11. klo 14.45 ovat myös ainoat mahdollisuudet nähdä uutuus valkokankaalla.

KISS OF THE DAMNED (USA 2012)
Viilein, elegantein ja dekadentein eurovampyyrielokuva vuosikausiin tulee Yhdysvalloista, ja sen on ohjannut esikoisfiktionaan Xan Cassavetes, taituri jo toisessa sukupolvessa. Ohjaaja-näyttelijä John Cassavetesin tytär on elokuvahullu, joka näki Ranskan, Espanjan ja etenkin Italian genreklassikot jo nuorena. Milo Ventimigilia (Heroes, Gilmore Girls) ja malli Joséphine de la Baume (Our Day Will Come) vakuuttavat rakastavaisina, joiden tulevaisuus on tuomittu, mutta lopulta show'n varastaa muun muassa Kaboomissa ja Catherine Breillatin elokuvassa Sisarelleni loistanut seksikäs Roxane Mesquida. Esitykset Maximissa pe 1.11. klo 17.15 ja Kinopalatsissa la 2.11. klo 21.00.

JOHN DIES AT THE END (USA 2012)
Phantasm-sarjan (1979-1998) ja Bubba Ho-Tepin (2002) luoja Don Coscarelli on aina tehnyt elokuvansa omilla ehdoillaan ilman kompromisseja. Ja niin hän tekee nytkin. John Dies at the End vyöryttää valkokankaalle muun muassa kirvesmurhaajan, lihakimpaleista koostuvan demonin sekä jättipenikseksi muuttuvan ovenkahvan. Luonnollisesti verellä ja riemukkaalla huumorilla höystettynä. Esitykset Maximissa to 31.10. klo 21.00 ja su 3.11. klo 07.15.

sekä tietenkin

CORNETTO-TRILOGIA:
Kyllä, luitte aivan oikein. Night Visionsin lauantai-päivänä 2.11. voi Maximissa nauttia koko Cornetto-trilogian. Shaun of the Dead klo 13.00, Hot Fuzz klo 14.45 sekä viimeisimpänä trilogian päättävä uunituore The World's End klo 17.00. Älkää missatko tätä!

Lippujen myynti on para-aikaa käynnissä Finnkinon teattereissa sekä verkkokaupassa www.finnkino.fi

Kannattaa toimia nopeasti, sillä festivaalin alkuun on enää alle viikko aikaa!

Yksittäisliput: 8,5e.
Yölippu (la 20:00-su, 7 näytöstä): 50e.
H/C-sarjakortti (ke-su, 22 näytöstä ja klubit): 115e.
Kevytsarjakortti (9 vapaavalintaista näytöstä, ei henkilökohtainen): 70e.

Suurmieselokuvaa pukkaa

$
0
0

Suurmieselokuvien ystäville on tekeillä herkkua (?) Aasiassa. Kyseessä ei ole Kiinassa valmistettu versiointi kotimaisesta ikonistamme Mannerheimista saati myöskään Kekkosesta, vaan elokuva Suuresta ylikomentaja Mao Zedongista. Maosta on valmisteilla diktaattorin nuoruusaikaan pohjaava 3D-animaatio When Mao Zedong Was Young 4,9 miljoonan dollarin budjetilla. Leffan formaatti on erikoinen, sillä South China Morning Postin mukaan Kiinassa on ollut tabu esittää poliittisia johtajia animoidussa muodossa.

The Hollywood Reporter kertoo leffan saaneen tulta siitä, että lapset ja nuoret eivät enää tunne Maon kaltaisten sankarien historiaa. South China Morning Post mainitsee ohjaaja Lei Junlinin olleen kuitenkin yllättynyt saadessaan luvan elokuvalleen paikalliselta komitealta. Asiat lähtivät rullaamaan, kun valistavan projektin yhdeksi toimijaksi tuli propaganda-aviisi Qiushi Journal.

- Kuten muutkin lapset, [Mao] oli tuhma ja tykkäsi tehdä kepposia, ohjaaja Lei paljastaa ja kertoo lisäksi, että hänen leffansa tarkoitus on näyttää Maosta aiempaa inhimillisempi kuva. Suuren johtajan nuoruudesta ei hänen mukaansa ole kerrottu tarpeeksi. Maon 120-vuotisjuhlien kunniaksi luotavaa leffaa varten on mm. kerätty The Guardianin tietojen perusteella 600 vapaaehtoisen voimin anekdootteja Suuren johtajan kotikaupungista Hunanin provinssissa. Leffan ensi-ilta on ensi vuonna, mutta saapuuko se myös Suomeen, jää vielä arvoitukseksi.


Kuva: The People's Republic of China Printing Office

Kauhuperhe Addams tekee paluuta

$
0
0

Halloweenin kunniaksi: Gomez, Morticia, Wednesday, Pugsley ja Fester ovat heräämässä henkiin jälleen. Kyseessä on sarjakuvataiteilija Charles Addamsin jo 1930-luvulla luoma tummanpuhuva perhe, joka nykyään muistetaan ehkä parhaiten 1990-luvun kauhukomedioista The Addams Family - perhe Addams ja Addams Family 2. Variety kertoo tuoreeltaan, että leijonalogostaan kuulu MGM-yhtiö suunnittelee tämän goottihenkisen poppoon tuomista uudelleen valkokankaalle animaationa.

Alkujaan New Yorker -lehdessä hauskuuttanut perhe Addams on kokenut monta inkarnaatiota vuosien varrella, yhtenä viimeisimmistä The Addams Family -nimeä kantava Broadway-musikaali vuodelta 2010. Uuden animaation käsikirjoittajaksi valikoituneella Pamela Pettlerillä ei ole tiettävästi silti muuta linkkiä aiempiin versioihin kuin ohjaaja Tim Burton, joka aikoi jo pari vuotta sitten tehdä Addamsien kauhuperheestä mustavalkoisen stop motion -animaatioelokuvan. Pettler oli yksi Burtonin Corpse Bride -animaatiomusikaalin käsikirjoittajista.

Ottaen huomioon Burtonin nykyiset kiireet - ensi vuodeksi tähdätty taiteilijadraama Big Eyes, nuorisokirja Miss Peregrine's Home for Peculiar Children pohjalta luotava raina sekä mahdollisesti myöhemmin myös kauhukomedia Beetlejuicen jatko-osa - hän tuskin osallistuu tähänkään Addams-projektiin. Toistaiseksi elokuvan ohjaajan pesti on siis yhä vapaana. Kuka tavoittaisi siinä ominaisuudessa alkuperäisen sarjakuvaperheen hämärän humoristisuuden parhaiten, onkin polttava kysymys. Myöskään elokuvan ääninäyttelijöistä ei ole vielä tietoa.


Kuva: The Addams Familyn jäseniä 1960-luvulta. © 1966

Viewing all 2336 articles
Browse latest View live